Kontiolahdella paloi muutama sata neliötä peltoa perjantai-iltana Mönnintiellä. Tuli oli saanut alkunsa pellolla tapahtuneesta risujen poltosta. Pelastuslaitoksen tullessa onnettomuuspaikalle, kiinteistön omistajat olivat saaneet jo miltei kokonaan pellolla olleen maastopalon sammutettua lapioilla ja muilla vastaavilla työkaluilla. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi viimeistellä sammutustyöt ja varmistaa, ettei palosta aiheudu enää leviämisen vaaraa. Pelastustoimintaan osallistui Kontiolahdelta kaksi pelastusyksikköä. Pelastustoiminta kesti noin puoli tuntia ja toiminta onnettomuuspaikalla on päättynyt. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.