Pelastuslaitokselle hälytys rakennuspalosta. Naapuri oli huomannut viereisestä omakotitalosta nousevan savua ja lähti tarkastamaan asiaa. Paikan päällä hän huomasi ikkunoiden olevan lämpimät ja tuuletusaukoista tulevan savua, jolloin soitto Hätäkeskukseen. Ensimmäisenä paikalla ollut pelastushenkilöstö teki selvitykset valmiiksi sekä valmisteli sisäänmenoreitin rakennukseen. Kun muualta tullut pelastushenkilöstö saapui paikalle aloitettiin savusukellus. Palo oli osin tukahtunut happirajoitteisena. Savusukeltajat tutkivat rakennuksen sekä sammuttivat kytevän palon. Rakennus savutuuletettiin pelastusyksikön savutuulettimella. Yläpohja varmistettiin, ettei palo ole levinnyt sinne. Sisältä rakennuksesta purrettiin noin kahden neliön alueelta välipohja- ja seinärakenteita, jotta voitiin varmistua, ettei palo ole levinnyt. Rakennus kärsi kauttaaltaan eri asteisia palo- ja savuvahinkoja. Rakennus oli tyhjillään ja remontoitavana. Palon arvellaan saaneen alkunsa aamupäivällä tehdyistä remonttitöistä ja siihen liittyvistä toimenpiteistä.
Pelastuslaitos kiittää palon havainnutta naapuria oikeaoppisista toimenpiteitä.